perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kaksi koskelaista kansanedustajaa 2019!




Kylläpäs tuo otsikko näyttääkin äänekoskelaisittain hyvältä! Utopiaahan moinen tavoite on ollut koko 2000-luvun, mutta seuraavissa eduskuntavaaleissa temppu on hyvinkin mahdollinen. Yhden kansanedustajan läpimenoa uskallan pitää jopa melko todennäköisenä.

Tämä yksi on tietystikin vasemmistoliiton Juho Kautto, paluumuuttaja ja puolueensa varapuheenjohtaja. Kautolla on takana kaksi lupaavaa yritystä eduskuntaan, mutta kolmas kerta kertonee totuuden. Positiivisen sellaisen.

Syntyjään koskelaisen, nyttemmin Sumiaisissa asuvan Kauton äänikuninkuus kuntavaaleissa kertoo, että mieheen luotetaan. Jos mies osoittautuu suosionsa mittaiseksi myös tulevissa luottamustehtävissään, kannatuskäyrä sojottaa vain ylöspäin.

VIIME eduskuntavaaleissa Kautto sai maakunnasta 2368 ääntä, vaikka kotipaikka oli tuolloin vielä Järvenpää. Tulos riitti vasemmistoliitossa kakkossijaan eli varasijaan. Ykkönen, jyväskyläläinen Eila Tiainen, sai runsaat tuhat ääntä enemmän. Puolueen äänimäärä ei ihan riittänyt siihen, että Tiainen olisi uusinut paikkansa. Puolue jäi näin ensi kertaa ilman omaa, keskisuomaista kansanedustajaansa.

Kuntavaaleissa vasemmistoliiton osuus Keski-Suomen äänistä oli matemaattisesti katsoen peräti puolet enemmän kuin eduskuntavaaleissa. Keski-Suomeen paluunsa myötä 45-vuotias Kautto vahvistanee asemiaan puolueensa sisällä. Tiainen on seuraavien vaalien aikaan 73-vuotias, joten ounastella saattaa, että hänen intonsa yrittää takaisin valtakunnanpolitiikkaan alkaa hiipua.

Puolueena vasemmistoliitto on varmasti Kauton takana. Kyllähän puheenjohtajistoon kuuluva mies pitää saada eduskuntaan!

KAUTON läpimenoa edistäisi tietysti myös, jos äänekoskelaiset kannattaisivat häntä entistä laajemmin. Katse kääntyy etenkin demareihin, joilla ei tällä tietoa näyttäisi olevan kyllin uskottavaa omaa paikallista ehdokasta. Kokeilijoita demareilla on vuosien mittaan riittänyt, mutta kovin lähelle ei ole kukaan koskaan päässyt.

Käytännössä demarit voisivat siis varmistaa Kauton paikan eduskunnassa. Virallisesti paikallisosasto tuskin moiseen lähtee, mutta iso osa puolueen perinteisestä kannattajakunnasta – ainakin sen duunariosastosta – ymmärtänee yskän ja noussee Kauton tueksi.

ENTÄPÄ se toinen kansanedustaja? Sen pitää tietysti tulla puoluekentän oikealta laidalta. Tällä tietoa vahvimmalta vaihtoehdolta vaikuttaa Jari Halttunen (ps.), jonka suosio kuntavaaleissa kasvoi entisestään. Eduskuntavaaleissa Halttunen peittosi Kauton komeasti 3518 äänellään, mutta puolueen sisäisessä kisassa tulos riitti vasta neljänteen sijaan.

Persujen ongelma on alas vajonnut kannatus. Kuntavaalituloksella puolue saisi eduskuntaan enää yhden kansanedustajan kahden sijaan. Halttusen etuna kisassa on kuitenkin se, että edellä olevasta kolmikosta kaksi alkaa olla ikämiehiä ja sitä kolmatta, Viitasaaren sahuri Teuvo Hakkaraista, voinee kutsua varsin arvaaattomaksi peluriksi.

Viime vaaleissa Hakkaraisen lisäksi persuista Arkadianmäelle marssi konkari Toimi Kankaanniemi, joka on seuraavissa vaaleissa 69-vuotias. Samanikäinen on myös ensimmäisellä varasijalla oleva ex-äänekoskelainen Mauno Vanhala. Kankaanniemi ei päässyt kuntavaaleissa edes Jyväskylän valtuustoon, joten hänen tähtensä näyttäisi ainakin olevan pahasti laskussa.

47-vuotiaalla Halttusella on siis kaikki mahdollisuudet nousta jopa puolueensa ykköseksi Keski-Suomessa. Matkaa Hakkaraiseen oli viime vaaleissa 2000 ääntä, mutta paljon ehtii vielä tapahtua ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Puolueen kannatuskin saattaa vielä nousta!

Kauton takaa Halttunenkin kaipaisi siis tukea paikallisilta. Äänekosken oikeisto- ja keskustaryhmille Halttunen ei varmastikaan olisi mahdoton äänestettävä – ainakaan moneen muuhun perussuomalaiseen verrattuna.

LÖYTYYKÖ sitten Halttuselle Äänekoskelta oikean laidan kilpailijaa? Kokoomuksen Tommi Lunttila voisi olla vahva ehdokas. Lunttila pohti ehdolle lähtemistä jo viime vaaleissa, mutta jäi houkutteluista huolimatta rannalle.

MTK:n pomoportaaseen kuuluva Lunttila tunnetaan laajalti Äänekosken ulkopuolellakin. Maajussina Lunttila kelvannee hyvin niin keskustalaisille kuin persuillekin. Kokoomus saattaa hyvinkin nostaa keskisuomalaisedustajiensa määrän ensi vaaleissa kahteen, mikä lisää Lunttilan mahdollisuuksia. Paljon on kiinni toki siitä, mitä ykkösmies Sinuhe Wallinheimo, tekee. Herrahissistä Wallinheimolle saattaa löytyä joku politiikan ulkopuolinenkin virka ennen seuraavia vaaleja?

Mutta eipä Lunttilan kannata ainakaan äänekoskelaisesta vinkkelistä asettua ehdolle, jos Halttunen ilmoittautuu tahollaan mukaan kisaan. Silloin myös Halttusen mahdollisuudet pienenevät oleellisesti.

Muita potentiaalisia äänekoskelaisia ehdokkaita ei ainakaan tämän kirjoittajan tiedossa ole. Vaaleihin on kuitenkin aikaa vain kaksi vuotta, joten politiikan kaltaisessa maratonlajissa eivät muut enää ehtisikään rakentaa näkyvää maakunnallista hahmoa. Ei ainakaan helpolla.

TIIVISTETÄÄN vielä.

1) Äänekosken demarien on parempi olla asettamatta omaa ehdokasta. Silloin Juho Kautto menee suurella todennäköisyydellä eduskuntaan.

2) Jari Halttusen ja Tommi Lunttilan on parempi sopia ajoissa, kumpi heistä lähtee ehdolle. Kun muutkaan puolueet eivät aseta ehdokkaitaan, on toisella hyvä mahdollisuus mennä läpi.

Miten on? Sovitaanko asiat saman tien? Keskustelu siis auki!

Ainakin minusta olisi äänekoskelaisena hienoa, että eduskunnassa olisi ainakin yksi, mutta mieluummin kaksi ns. omaa poikaa. Toki tyttökin kelpaa (innokkaat, käsi ylös!), mutta joku paikallinen sinne pitää vihdoin saada – ex-koskelaisen Timo Harakan (sd.) seuraksi.

Pekka Leppäsen (vas.) viimeisestä kaudesta tulee nimittäin vaalien aikaan täyteen 20 vuotta.


* TILASTOLLINEN KATSAUS *

Mitäpä, jos keskisuomalaiset äänestäisivät eduskuntavaaleissa kahden vuoden päästä samoin kuin nyt? Katsotaan!

Keskusta olisi edelleen maakunnan ykköspuolue 24,5 prosentin ääniosuudellaan. 2,7 prosenttiyksikön pudotus vuoden 2015 eduskuntavaaleista tietäisi kuitenkin sitä, että Arkadianmäelle menisikin vain kolme keskustalaista nykyisen neljän sijaan.

SDP palaisi perussuomalaisten romahduksen vuoksi kakkospaikalle. 21,4 prosentin osuudessa olisi plussaa 2,3 prosenttiyksikköä, mutta se ei riittäisi nostamaan kansanedustajien määrää kahdesta kolmeen. Kaukana kolmas paikka ei olisi, sillä jos Keski-Suomesta valittaisiinkin kymmenen sijaan 11 kansanedustajaa, SDP olisi saanut kolmantensa.

Rajapinnassa SDP olisi käynyt kovan kisan kokoomuksen kanssa. Muista hallituspuolueista ja valtakunnallisestakin trendistä poiketen kokoomuksen ääniosuus olisi 14,5 prosentin ääniosuudella Keski-Suomessa nousussa (+1,3 %-yksikköä). Osuus riittäisi paikkamäärän kasvattamiseen takaisin kahteen. Niukasti: eroa SDP:n kolmanteen paikkaan olisi vain 161 ääntä.

Kuntavaalien nousija eli vihreät saivat viime eduskuntavaaleissa ensimmäisen keskisuomalaisen kansanedustajansa. Kuntavaalien perusteella puolue voisi vuoden 2019 vaaleissa haaveilla jo toisestakin Helsinkiin lähtijästä. Prosenttiosuus kasvoi eduskuntavaaleista (8,9) jopa 3,8 %-yksikköä. Kokoomus – ja se oleellinen kymmenes paikka – jäi siis vain 1,8 prosenttiyksikön päähän.

Vasemmistoliitolle kuntavaalit oli voitto myös Keski-Suomessa. Ääniosuus kasvoi 6,7:stä tasan yhdeksään eli yli 34 prosenttia. Se on suhteellisesti lähes yhtä paljon kuin vihreillä (43 %). Tällä tuloksella vasurit saisivat neljän vuoden tauon jälkeen oman edustajansa Helsinkiin.

Toiseen suuntaan marssivat kuntavaaleissa persut. Viime eduskuntavaaleissa PS oli maakunnan kakkonen komealla 19,4 prosentin osuudella, mutta kuntavaaleissa osuus romahti alle puoleen, 8,9 prosenttiin. Samalla PS jäi puolueista kuudenneksi, vasemmistoliitonkin taakse. Tulos merkitsisi sitä, että puolue menettää toisen kansanedustajansa.

Keski-Suomen ikuinen seiska on kristillisdemokraatit. Kuntavaaleissa KD nosti kannatustaan Keski-Suomessa hienosti eduskuntavaalien 4,4:stä kuuteen prosenttiin. Tälläkin tuloksella puolue jäisi vielä kauaksi omasta kansanedustajasta.

Tiivistäen kuntavaalituloksen siirtäminen seuraaviin eduskuntavaaleihin tietäisi seuraavanlaista paikkajakaumaa Keski-Suomessa (suluissa muutokset nykyiseen):

Keskusta 3 (–1)
SDP 2
Kok 2 (+1)
Vihr 1
Vas 1 (+1)
PS 1 (–1)

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Pitkä talvi alkamassa – heittääkö Huima hyvästit naisten liigalle?

Riina Kärkkäiseltä (4) odotetaan nyt paljon. Vihdoinkin.


”Tavoitteena on aina mestaruus, tietysti!”

Näin Huiman naisten korisjoukkueen valmentaja Mervi Nurmi sanoo joka kausi. Turha sitä on ollut erikseen kysyä.

Ehkä ”Sipi” sanoo nytkin samaa, jos kysyisi. En ole ehtinyt.

Tänään keskiviikkona Huima aloittaa jo 21. peräkkäisen SM-sarjakautensa. Pelaajat ovat vaihtuneet (kentällä on käynyt ennen tätä iltaa muuten 112 eri naista/tyttöä), mutta Nurmi jaksaa jatkaa penkin päässä.

Menestystä on vuosien mittaan tullut vähintäänkin tyydyttävästi. Päällimmäisenä tietysti kevään 2003 Suomen mestaruus. Päälle viisi hopeaa, kaksi pronssia ja kaksi Suomen cupin voittoa.

Jos mukaan lasketaan kaikki pudotuspelit, otteluita Huima on pelannut pirullisen paljon: 666. Voittoprosentti on huikea 57,1. Sarjan maratontaulukossa Huima nousi viime kaudella jo kolmanneksi. Aika hyvin pikkukaupungin jengiltä!

VIIME KEVÄT toi pronssin, edellisenä saalis oli hopea. Eli huipulla ollaan pysytty.

Mutta alkavalla kaudella Huima-fanit saavat unohtaa toiveet mitalipeleistä. Joukkue menetti neljä parasta suomalaispelaajaansa ja joutuu nyt pelaamaan iki-Huima Kenya Robinsonin, kahden uuden amerikkalaisen ja lähes täysin teini-ikäisen kotimaisen kaartin varassa.

Toki kaikki on urheilussa mahdollista. Muutama ”jos” pitää vaan toteutua.

Huima voi selviytyä mitaleille
1. jos Kenya pysyy ehjänä
2. jos muut jenkit osoittautuvat loistoyksilöiksi
3. jos 2–3 kotimaista pelaajaa kehittyy talven mittaan varmoiksi laatusuorittajiksi
4. jos joukkueeseen saadaan jostain yllättäviä kotimaisia vahvistuksia
5. jos sarjan taso osoittautuukin todella kehnoksi

Äänekoskelaisittain kiinnostavinta on kohta kolme. Voiko nuorista, tähän mennessä vain vaatimattomasti vastuuta saaneista pelaajista kehkeytyä muutamassa kuukaudessa kovia tekijöitä?

Krista Kyyrönen toi Tampereelta Huimaan 186 senttiään.


KATSEET kohdistuvat etenkin 21-vuotiaaseen Karoliina Rytköseen ja 18-vuotiaaseen Riina Kärkkäiseen, Huiman omiin kasvatteihin. Jokerikorttina on Raholan Pyrkivän divarijengistä tullut 186-senttinen Krista Kyyrönen. 21-vuotiaan Kyyrösen toivotaan ainakin kykenevän antavan lepoaikaa pitkälle (Robinson 183, Dyana Pierre 185, Dana Jones 180) jenkkitriolle.

Sekä Rytköseltä että Kärkkäiseltä on toivottu paljon jo vuosia. Vähän on saatu. Mutta siitä ei voi syyttää ainoastaan pelaajia itseään.

Molemmat takapelaajat ovat omalla tavallaan lahjakkaita. Kehittyäkseen odotusten mukaisesti sekä ”Karo” että Riina olisivat kaivanneet enemmän vastuuta tosipeleistä, mutta sitä ei ole tähän mennessä tippunut tarpeeksi.

Yhdeksi syyksi voi lukea tämän kirjoituksen ensimmäiset sanat. Kun tavoitteena on aina mestaruus, on näkökulma pelaajien kehittämiseen turhan lyhytjänteinen.

Mestaruus on ollut toisaalta erittäin ymmärrettävä tavoite, jos syliin kerrankin tuodaan sopivia työkaluja. Sellaisiksi voidaan luokitella viime kausina Huimassa pelanneet Camilla Grönberg, Anni Jämsä, Kaisa Kuisma ja Noora Lakaniemi. Koko kvartetti maajoukkuetasoa tai ainakin sinnepäin.

NURMI ON peluuttanut parhaita pelaajia – tai ainakin sellaisiksi olettamiaan. Ja tulos on tosiaan ollut vähintään kelvollinen.

Rytkönen ja Kärkkäinen ovat tässä show´ssa jääneet yleensä jämäminuuteille. Kuvaavaa on, että kumpikaan ei ole ylittänyt kauden 2012–13 pistekeskiarvojaan, joka oli tuolloin vasta 14-vuotiaalla Kärkkäisellä 5,2 ja Rytkösellä 4,6.

Kärkkäinen oli neljä kautta sitten valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittänyt sensaatio, joka dominoi ikäluokkansa maajoukkueessakin, vaikka oli vuoden muita pelaajia nuorempi. Allekirjoittanut ja moni muukin ounasteli, että taitavasta, tarkkakätisestä ja mainion pallosilmän omaavasta Kärkkäisestä tulee parissa vuodessa Huiman ehdoton tähti, ehkä joskus jopa naisten maajoukkuepelaaja.

Kehittymisen pysähtyminen tai hidastuminen ei ole tietenkään kiinni vain SM-sarjan peliminuuteista. Esimerkiksi Kärkkäinen on kärsinyt enemmän kuin vähän erilaisista harjoittelun estäneistä vaivoista.

Rytkösestäkin on odotettu enemmän. Nopeajalkainen ja -kätinen pallovaras on etenkin puolustajana vaarallinen kovemmillekin liigatähdille. Hyökkäyspäässäkin on potentiaalia nähtyä enemmän.

Keltainen paita vaihtui valkoiseen. Vaihtuuko myös sarjataso?


TÄLLÄ KAUDELLA Kärkkäinen ja Rytkönen ovat ainakin lähtökohtaisesti viisikon pelaajia kolmen jenkin ohella. Aiemmin heidät kaivettiin kentälle usein vasta kahdeksansina tai yhdeksänsinä pelaajina – jos silloinkaan. 

Muutos on valtava. Nyt sitä vastuuta on tarjolla kertaheitolla ihan tarpeeksi. Kovan linjan fanitkin saavat vihdoin nähdä, kykenevätkö oman seuran lahjakkuudet kantamaan Huimaa. Nyt Huima ei ole pelkkien tuontipelaajien varassa!

Samalla mielessä käy ikävämpi ajatus: saavatko Karo ja Riina vastuuta liian myöhään? Tärkeitä kehitysvuosia on ainakin jollain tapaa menetetty. Kuinka valmiita ja motivoituneita pelaajat ovat ehkä turhautumistakin sisältäneiden kausien jälkeen nousemaan isoon rooliin?

Henkilökohtaisesti voi tieytysti vain toivoa, että niin Karo, Riina kuin muutkin nuoret Huima-kasvatit kykenevät vastaamaan tarjottuun haasteeseen mahdollisimman hyvin.

PIAN PALJASTUU sekin, kuinka pitkäjänteistä koripallotyötä Huimassa, siis tyttö- ja naiskoriksen puolella, on lopulta tehty.

Tuomita ei voi sitä, että liigajoukkue on aina tavoitellut mestaruutta. Mutta onko samalla kyetty viemään nuoria pelaajia eteenpäin yksilöinä, niin, että he ovat tilaisuuden tullen valmiita isompiin saappaisiin?

Vai onko junnupuolellakin vain haettu pikavoittoja ja unohdettu kokonaisuus? Kyse ei ole vain Karosta ja Riinasta, sillä Huimalla on riittänyt muitakin tyttöpelaajia, joista olisi voinut saada kelpo pelaajia liigaan.

Se ei motivoi jatkamaan ja kehittymään, jos ykkösjoukkueessa on tarjolla vain pyyhkeenheiluttajan hommia. Mutta penkin päässäkin jaksaa ihan eri tavalla, jos yksilö kokee kehittyvänsä tasolle, jossa enemmänkin voi olla edessä.

Tässä Huima ei näytä onnistuneen kovinkaan hyvin. Yhden syyn voin arvata: resurssien ja tekijöiden puute. Jos kyse on tästä, on kyse paljon isommasta asiasta kuin Nurmen peluuttamisesta.

NYT EDESSÄ on pitkä talvi. Voitot ovat harvassa, ja hommaa riittää ihan vaan sarjapaikan säilyttämisessä.

Jos kehnosti menee, niin pitkää talvea seuraa Huiman naiskoriksen ydintalvi: Huima putoaa, Kenya lähtee, Mervi lopettaa.

Käy vähän kuin Huiman miehille, joka ei lopulta onnistunut tuomaan riveihinsä laadukkaita omia kasvatteja. Miesten osalta rimpuilu huipun tuntumassa eli ykkösdivarissa kesti vuosia. Nyt nousua on haettu jo muutama vuosi kakkosdivarista.

Naisten kohdalla pudotus voi olla jyrkempi.


tiistai 9. helmikuuta 2016

Jämsä vie Keski-Suomelta yhden kansanedustajan


Jos Jämsän kaupunginvaltuuston maanantaina tekemä päätös valita maakunnakseen Pirkanmaa jää voimaan, menettää Keski-Suomi myös yhden kansanedustajan. Kyse on matematiikasta: kunkin vaalipiirin edustajien määrä lasketaan asukaslukujen mukaan d´Hondtin vaalitavalla, kunnes kasassa on 199 kansanedustajaa (se yksi tulee Ahvenanmaalta).

Kun Jämsän väki (n. 21 500) miinustetaan maakuntamme noin 270 000:sta, jäljelle jää noin 248 500 keskisuomalaista. Se ei riitä siihen, että Keski-Suomessa olisi jatkossa tuttu kymmenen edustajan kaarti eduskunnassa. Määrä putoaisi yhdellä, yhdeksään. Asukkaita pitäisi olla noin 263 000, jotta kansanedustajien määrä säilyisi kymmenessä.

Koska jämsättömässä Keski-Suomessa olisi yksi kansanedustaja vähemmän, nousisi samalla äänikynnys. Viime vaaleissa yhden edustajan sai läpi reilulla 6,7 prosentin ääniosuudella.

Jatkossa vaaditaan enemmän. Yhdeksän prosenttiakaan ei välttämättä riitä edustajapaikkaan.

SITTEN onkin aika aloittaa spekulointi: miten olisi käynyt viime vuoden eduskuntavaaleissa ilman Jämsää? Ketkä yhdeksän olisivat menneet läpi. Mikä puolue olisi hävinnyt sen yhden paikan.

Muutokset olisivat jääneet pieniksi eli kaikki yhdeksän suurimman suhdeluvun saanutta kansanedustajaa olisi valittu eduskuntaan myös jämsättömässä Keski-Suomessa. Kymmenes paikka meni viime vuonna keskustan Petri Honkoselle – ja juuri samainen saarijärveläinen ensikertalainen olisi jäänyt ensimmäisenä rannalle.

Yhdeksän suurimman suhdeluvun listalla olisi sentään tapahtunut yksi paikanvaihto, kun vihreiden Touko Aalto olisi ohittanut SDP:n Susanna Huovisen ja noussut seitsemänneksi.

Perinteisen tehdaspaikkakunnan äänien katoaminen onkin Keski-Suomessa tappio etenkin demareille. SDP oli vaaleissa Jämsän suurin puolue 3062 äänellään (26,3 %). Koko maakunnassa SDP:n kannatus oli 19,0 prosenttia.

Jämsän lähtö olisi viime vaalien perusteella lievä tappio myös perussuomalaisille, joiden ääniosuus oli Jämsässä 21,4 %, mutta koko maakunnassa 19,3 %. Niukkaa menetystä olisi luvassa myös vasemmistoliitolle, jonka prosenttiosuus oli Jämsässä 7,4 ja koko maakunnassa 6,7.

Sen sijaan keskustaa ja vihreitä Jämsän lähtö ei vaalimenestyksen näkökulmasta haittaisi. Keskusta sai Jämsässä ”vain” 23,2 prosenttia äänistä, koko maakunnassa 26,9. Vihreiden vastaavat lukemat olivat suhteessa vielä hurjempi: 4,6 ja 9,0.

Kokoomuksen kohdalla Jämsä ei muuta mitään. Koko maakunnassa kokoomus sai 13,1 prosenttia äänistä, Jämsässä 13,2.

TÄSSÄ jämsättömän Keski-Suomen kansanedustajat suhdelukujen mukaisessa järjestyksessä:

Anne Kalmari (kesk) 38 032
Toimi Kankaanniemi (ps) 26657
Lauri Ihalainen (sd) 25648
Mauri Pekkarinen (kesk) 19016
Sinuhe Wallinheimo (kok) 18239
Teuvo Hakkarainen (ps) 13328
Touko Aalto (vihr) 13064
Susanna Huovinen (sd) 12 824
Aila Paloniemi (kesk) 12677

Ja ensimmäinen rannallejäänyt siis keskustan Honkonen suhdeluvulla 9508. Honkosta lähimpänä paikkaa olivat vasemmistoliiton Eila Tiainen (9282) ja kokoomuksen Mikael Palola (9119). 

Edellä mainitsin siitä, että yhdeksän prosenttiakaan ei välttämättä riitä jatkossa puolueella kansanedustajan saamiseksi. Juuri viime vuoden vaaleissa (siis ilman Jämsää) tuon yhdeksännen kansanedustajan suhdeluku oli prosenteissa mitaten liki 9,1.

Suurimpien puolueiden prosentuaalinen kannatus jämsättömässä Keski-Suomessa oli viime vaaleissa seuraava (suluissa vaalien todellinen kannatusprosentti):

Kesk 27,2 (26,9)
PS 19,1 (19,3)
SDP 18,4 (19,0)
Kok 13,1 (13,1)
Vihr 9,4 (9,0)
Vas 6,6 (6,7)
KD 4,5 (4,4)

VIIMEISIMPIEN kannatusmittausten muutokset houkuttavat jatkospekulaatioihin. Jämsättömässä Keski-Suomessa viimeisin eli yhdeksäs paikka olisi mennyt keskustalle. Matkaa seuraavaan sijaan oli jopa yli 3000 ääntä – ja se kymmeneskin sija olisi siis ollut keskustan, joten ihan pienellä kannatuksen alenemalla pääministeripuolueen edustajamäärä ei kolmesta putoa. Semminkin kun Jämsä ei ole keskustan kannalta ihan sitä parasta aluetta.

Gallupit lupaavat nyt demareille suurta suosiota – ja perussuomalaisille alamäkeä. Jämsättömässä Keski-Suomessa demareiden matka lisäpaikkaan kasvaa, mutta samalla perussuomalaisten toinen lisäpaikka olisi nykysuosiolla vakavasti uhattuna.

Jos kannatusmuutos olisi Keski-Suomessa suhteessa sama kuin valtakunnallisesti, päätyisivät puolueet jämsättömässä Keski-Suomessa nyt jotakuinkin seuraaviin kannatusosuuksiin (käytetty Ylen uusinta gallupia; suluissa kannatusmuutos vrt. edelliseen taulukkoon).

Kesk 26,9 (–0,3)
PS 10,6 (–8,5)
SDP 24,0 (+5,6)
Kok 12,5 (–0,6)
Vihr 13,6 (+4,2)
Vas 8,0 (+1,4)
KD 4,5 (0)

Tässä kohtaa numeroita ja prosentteja on käännelty niin usein, että yhteisluvussa päästiin jo 100,1 prosenttiin! Mutta suhteellisesti puolueiden erot olisivat jotakuinkin tarkasti näin.

NÄILLÄ lukemilla ainoa ”varma” muutos olisi se, että perussuomalaiset menettäisivät toisen paikkansa. Vihreät nousisi peräti maakunnan kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi, mutta se ei toisi lisäpaikkaa. Keskusta pitäisi kolme paikkaansa ja kokoomus ainoansa.

Yhdeksännestä paikasta käytäisiin näillä tiedoilla tiukka kisa SDP:n ja Vasemmistoliiton välillä. Tasapeliltä näyttäisi, sillä 24 jaettuna kolmella on just kahdeksan.


Nyt kyllä mentiin aika kauaksi alkuperäisestä aiheesta. Mutta matematiikka on niin kivaa. No, kello on jo niin paljon, että pakko lopetella. Kiitos ja kuulemiin.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Kristalliyötä odotellessa

Yritän kovasti ymmärtää. Osa ns. kantasuomalaisista on yksinkertaisesti hemmetin itsekkäitä, sivistymättömiä, sydämettömiä typeryksiä, sairaita sellaisia. Mutta millään en voi hyväksyä sitä, mitä Lahdessa viime yönä tapahtui.
Ja joissain paikoissa vaaditaan kansanäänestystä pakolaisten vastaanottamisesta! Minä vaadin kansanäänestystä näitten säälittävien Klu Klux Klan -natsiluusereiden karkottamiseksi pois maasta. Veikkaanpa, ettei tässä ääliöjengissä ole kovin montaa työssä käyvää veronmaksajaa. Olisko joku päässyt peräti peruskoulun läpi?
Silti edelleen uskon, että noin 85 prosenttia suomalaisista on suvaitsevaisia, ymmärtäviä, sivistyneitä ja hyviä ihmisiä. Tämä 15 prossaa (en tiedä, mistä tää lukema tulee...) on toki vaarallisen paljon. Ja he ovat vaarallisen aktiivisia.
Mitenkäs se menikään: "Pahuuden voittoon tarvitaan vain se, että hyvät eivät tee mitään". Vähintä, mitä voi tehdä, on ilmoittaa oma mielipiteensä ja tuomita rasismi. Ehkei tämä paranna tilannetta suoraan, mutta toivon silti, että mahdollisimman moni kertoisi selkeästi, kenen joukoissa seisoo.
Nyt ei pidä seisoa hiljaa tumput suorina. Nämä kusipäät ja heidän kannattajansa ovat nyt arvatenkin Suuria Isänmaallisia Sankareita omissa piireissään. Viesti on pakko saada perille: te ette ole sankareita vaan rikollisia pahimmasta päästä, ihmisarvon tallaajia.
Mitä seuraavaksi: Kristalliyö? Ketuttais, jos ei hävettäis. Ei, kyllä ihan molempia.


EDIT: Tekstistä siistitty voimasanoja – yleisön pyynnöstä – maanantaina 28. syyskuuta.


Kristalliyö (saks. Kristallnacht, myös Reichskristallnacht ja Pogromnacht) on natsi-Saksassa vuoden 1938 marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä juutalaisiin kohdistunut väkivallan aalto. Kristalliyö sai nimensä rikottujen kauppojen ikkunoiden lasinsirpaleista. Teoksessaan Kolmannen valtakunnan no…
FI.WIKIPEDIA.ORG

maanantai 14. syyskuuta 2015

Pelkurimaisinta on pelätä pelkureita

Terve, olen Terho, perussuvakki (persuv.). Suvakki on kansanomainen, ehkä hieman pilkallinenkin nimitys ihmisestä, joka kuuluu niin kutsuttuun suvaitsevaistoon. Mutta tuo iva ei haittaa, olen siitä jopa ylpeä.

Mistä on kyse suvakkiudessani? Siitä, että mielestäni kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja että maailman erilaisia kulttuureita pitää arvostaa. Kyse on siis ihmisyydestä ja sen laajan kirjon kunnioittamisesta.

En kuitenkaan ole äärisuvakki. Eli en suvaitse suvaitsemattomuutta, sitä, että jonkun rodun edustajat käyttävät valtaansa itseään alemmaksi katsomiaan ihmisiä kohtaan väärin. Sitä, että tällainen harhainen ylemmyys johtaa pahuuteen, ihmisarvon polkemiseen. Tapahtuu se sitten teoissa takia vaikka vain sanoissa.

Ja kyllä, elän kuplassa. Kaikkihan me. Tässä suvakkikuplassa elää paljon sitä unelmahöttöporukkaa, vihervassarijengiä. Mutta on täällä muitakin! Terveisiä muiden muassa Sauli Niinistölle, Juha Sipilälle ja vaikkapa Elisabet Rehnille.

Suvakkikuvani täydentää se, että olen toimittaja, tuon valheita syytävän median edustaja. Kritiikitön pelle. Faktojen vääristelijä. Näinhän monet tuntuvat sosiaalisessa mediassa väittävän.

Tässä kiihkeässä maahanmuuttokeskustelussa olen kuitenkin hyvin pieni tekijä. Esimerkiksi ihan eri kuplassa elävä työmies Matti Putkonen (ps.) ei tunne minua. Tai tietääkseni ei tunne. Toisaalta olis kiva, jos tuntisi. Voisin ehkä joskus päästä niin sanotulle Putkosen listalle.

Suvaitsevuuteen kuuluu, ettei väkipakolla tyrkytä mielipiteitään muille. Joten ihanvapaaehtoisesti jokainen niin haluava voi tämän lukea: Tervetuloa pakolaiset - Welcome refugees! Ei varmaan tullut minään yllätyksenä?

No, pitikö tämä mielipide nyt sitten julkaista näin niinku virallisemmin, blogissa? Piti, tietysti.

Kyse on koko ihmisyyden peruskysymyksistä. Ja siitä, miten ihmisyyttä konkretian tasolla toteutetaan suppeammassa mittakaavassa - kuten vaikkapa Äänekoskella.

Kuntapäättäjät ovat isossa roolissa, mikä nähtiin esimerkiksi Keuruulla, jossa valtuusto kääntyi kansalaisten reaktioiden pelossa turvapaikanhakijoille kaavailtua vastaanottokeskusta vastaan.

En totisesti toivo näkeväni samanlaista raukkamaista näytelmää kotikaupungissani. Mielipidettäni en aio edes Äänekosken valtuutetuille väkisin tyrkyttää, sillä kyse ei ole mistään mielipiteestä vaan on ihmisarvosta. Se on tasan sama kaikilla. Ihmisyyteen vaan kuuluu heikomman auttaminen. Vaikka autettava tulisikin eri kulttuurista.

Tässä asiassa ei voi tehdä minkäänlaisia kompromisseja. Koska ei voi. Tai jos voi, niin silloin toimii epäinhimillisesti.

Tunnen jollain tapaa jotakuinkin kaikki Äänekosken valtuutetut. Olen havainnut kaikissa inhimillisiä piirteitä. Sutaudunkin luottavaisesti siihen, että kaupunkiimme kaavaillut vastaanottokeskukset eivät kohtaa vastustusta.

Toki on mahdollista, että olen huono ihmistuntija. Ehkä valtuustossa on myös poliitikkoja, joiden arvomaailmassa inhimillisyydellä ei ole juuri painoarvoa. Jos vastaanottokeskuksesta järjestetään äänestys, niin silloinhan asia selvenee.

On surkuhupaisaa, miten jotkut päättäjät näyttävät Keuruun tapaan reagoivan "kansan" mamumeuhkaan ja jopa uhkailuun. Ihan tiedoksi, että suurin osa suomalaisista on edelleen oikeita, hyviä ihmisiä, joilla on arvot kohdallaan. He ovat ihan tavallisia, omilla aivoillaan ajattelevia kunnollisia kansalaisia.

Tyypit, jotka järjestelmällisesti lietsovat pakolaispelkoa ja uhkakuvia, ovat selvä vähemmistö. Meteliä he toki pitävät senkin edestä.

Monessa asiassa on syytä yhtyä asialliseen maahanmuuttokriitikkiin. On ihan selvää, että kiihtyvä pakolaisvirta aiheuttaa ongelmia. On ihan selvää, että pakolaisten joukossa on rikollista ainesta ja eurooppalaisen sosiaaliturvan hyväksikäyttäjiä. Joukossa on myös häiriintyneitä yksilöitä, jotka voivat olla vaarallisia.

Mutta mitä sitten? Vapaamatkustajia ja erilaisia ongelmatapauksia on ollut aina ja kaikkialla, jopa tässä lintukodossamme nimeltä Suomi.

Valitettavaa tai ei, mutta maailma muuttuu, sille emme voi mitään. Pointti on siinä, että ongelmat pitää sietää. Yhtäkään hädänalaista ei saa jättää auttamatta siksi, että joku toinen voi tehdä pahaa.

Jokainen voi valita, yrittääkö olla ihminen vai tyytyykö häpeälliseen rasistin rooliin. On aina helpompaa pelätä ja vihata kuin ottaa toinen ihminen vastaan, kuunnella, auttaa - olla hyvä.

Juha Sipilä teki upean teon ilmoittaessaan, että hänen kotinsa on avoin pakolaisille. On mielenkiintoista nähdä, kykenevätkö paikallispoliitikot avaamaan edes tyhjillään olevien kiinteistöjen ovia.

Haluatteko muuten tietää, mikä on kaikista pelkurimaisinta? Se, että pelkää pelkureita.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Lauri, muuta Äänekoskelle!

Harakka lennähti eduskuntaan. Kuva: Wikipedia.

Pieleen menivät vaalit äänekoskelaisittain. Ainakaan sitä omaa kansanedustajaa ei saatu.

Tai saatiin sittenkin. Ilo oli suuri, kun oma ystäväni, lapsuutensa ja nuoruutensa Äänekoskella viettänyt Timo Harakka ponnisti eduskuntaan Uudellamaalla demareiden riveistä.

Vuosi sitten Harakka kampanjoi europarlamenttivaaleissa äänekoskelaisehdokkaana. Yritys oli mainio ja nyt Markkamäen kasvatti on yhtä aikaa kansanedustaja ja varameppi.

OVATHAN NÄMÄ vaalikuviot kummallisia. Brysseliin äänekoskelaisena pyrkiessään Harakka asui Helsingissä. Nyt hän asuu Tallinnassa, mutta pääsi eduskuntaan Uudeltamaalta.

Yhtä hyvin Harakka olisi voinut pyrkiä myös kansanedustajaksi äänekoskelaisena. Sen sijaan hän ryhtyi nyt Lauri Ihalaisen vaalipäälliköksi. Ihalainen meni viime vaaleissa eduskuntaan Uudeltamaalta, mutta nyt Harakan tukemana Keski-Suomesta, pihtiputaalaisena – sieltä kun on syntyisin.

Kaksikko tavallaan vaihtoi vaalipiirejä päikseen. Ja onnistuneesti: Ihalaisesta tuli Keski-Suomen äänikuningas.

Jos demareiden vaalimenestystä miettii, niin mitään muuta positiivista kerrottavaa ei tulekaan mieleen!

ÄÄNEKOSKEN näkökulmasta positiivista on se, että keskisuomalaisella edustajakymmeniköllä on entistä enemmän koskelaista taustaa. Paikkansa säilyttäneistä Susanna Huovinen (sd.) asui lapsena Suolahdessa ja Aila Paloniemi (kesk.) kirjoitti ylioppilaaksi Äänekosken lukiosta.

Kolmesta uudesta maakunnan edustajasta Äki-taustaa on kahdella. Ihalainen sai kirvesmiehen oppinsa amiksessa ja Petri Honkosella (kesk.) on täällä mummola ja anoppila. Vaimonsa kun on ehta suolahtelainen.

Koska äänekoskelaiset eivät ikuna näytä eduskuntaan vaalien kautta pääsevän, on keksittävä muita keinoja. Siirrämme siis katseet pian 68 vuotta täyttävään Ihalaiseen.

LAURIN VAALILAUSE oli Kotiin tulossa. Tämä voitaneen tulkita vaalilupaukseksi. Konkarin eläkepäivät siirtyivät neljä vuotta eteenpäin, mutta olettaa voi, että muutto synnyinmaakuntaan on nyt edessä.

Kysymys kuuluu: mistä Lauri kotinsa löytää? Työministerinä viime vuodet toimineella Ihalaisella on mökki Puttaalla, mutta sieltä on turhan pitkä matka Tikkakosken lentokentälle tai Jyväskylän rautatieasemalle. Viitasaarelaisen Teuvo Hakkaraisen (ps.) lailla ei Lauri varmaan enää jaksa maanteitä paahtaa.

Entiselle SAK:n pomolle Äänekoski, vanha opiskelukaupunki, olisi oiva kotikunta. Teollisuuskaupunki, joka saanee ihan lähipäivinä tiedon Metsä Fibren miljardi-investoinnista. Demarivetoinen Äänekoski olisi paikka, jossa Lauri varmasti viihtyisi.

Luotamme siis siihen, että Äänekoskella on oma kansanedustaja ihan kohta!

JOS TÄMÄ visio ei jostain syystä toteudu, pitää siirtää katse vuoteen 2019. Toivottavasti sinne siirtyy pian myös loistavan äänisaaliin saaneen Jari Halttusen (ps.) katse.

3514 ääntä on ensikertalaiselle huipputulos. Nyt eduskuntaan maakunnan persuykkösenä päässyt Toimi Kankaanniemi on neljän vuoden päästä jo 69-vuotias eli ehkä valmis luopumaan. Persujen varakansanedustajaksi päässyt Mauno Vanhala on samanikäinen. Eikä persukakkosesta Teuvo Hakkaraisesta koskaan tiedä...

Halttunen teki nyt mainion pohjatyön. Jos mitään ihmeitä ei tapahdu, ja Halttusella riittää nälkää, niin vuonna 2019 konginkankaalainen loikkaa komeasti Arkadianmäelle.

ENTÄ RIITTÄÄKÖ nälkää nyt toista kertaa turhaan yrittäneellä Juho Kautolla (vas.)? Puolue hiipuu hiipumistaan ja jäi nyt ensimmäistä kertaa Keski-Suomen vaalipiirin historiassa ilman kansanedustajaa.

Kokonaan vasureita ei kuitenkaan passaa vielä haudata. Puolue voi kerätä oppositiossa lisää kannatusta, ja koska vasureiden Keski-Suomen ykkösnimi Eila Tiainen ei ensi vaaleissa todennäköisesti ole enää yrittämässä, on Kautolle tarjolla kärkipaikka.

Puolueen kannalta Kauton kannattanee luottaa "kolmas kerta toden sanoo" -totuuteen, sillä uskottavat ja näkyvät ehdokkaat näyttävät vasureilla olevan todella kortilla. Yksin Kautto ei vasureita takaisin eduskuntaan Keski-Suomessa nosta, joten apuja kaivataan.

SITTEN ONKIN aika palata demareihin. SDP menetti suosituimman puolueen paikan, kun persut pyyhkäisivät ohi.

Jotenkin olisi voinut olettaa, että juuri demareistahan sen kansanedustajan pitäisi Äänekoskelle löytyä. Mutta jostain kumman syystä paikallisista demareista ei millään löydy kyllin vetovoimaista ja uskottavaa ehdokasta. Näyttää siltä, että paikallinen demarileiri ei osaa edes puhaltaa yhteen hiileen.

Ainakin Timo Pulli jakoi selvästi omien leirin. Ääniä tuli vain 1115, mikä on periaatteessa ensikertalaiselle ookoo, mutta samalla huonoin paikallisen demarin tulos 40 vuoteen.

Sanoisin, että perin juurin huolestuttavaa tahi vieläkin pahempaa – jos olisin demari. Puolue kaipaa todellakin perusteellista tuuletusta niin valtakunnallisesti kuin täällä paikallistasollakin.

ENTÄPÄ MUUT ehdokkaat? Tanja Koskisella (vas.) voi olla seuraavissa eduskuntavaaleissa suurempi rooli, ainakin paikallisesti, jos Kautto ei lähde kisaan – ja jos hän nousee valtuustoon syksyn 2016 kuntavaaleissa. Koskisella on osaamista, mutta matka vaadittaviin 3000–4000 ääneen on kuitenkin aika mahdoton nyt saadusta 175:stä. Tulos oli SKDL:n ja vasemmistoliiton osalta vaalipiirin historian huonoin äänekoskelaisen tekemä.

Pauliina Rusulalla (vihr.) on vielä todella paljon kannuksia (ja taloudellista tukea) hankittavana ennen kuin pyrky eduskuntaan on aitoa. 169 ääntä on heikoin äänekoskelaisen vihreän saavuttama – tosin yrittäjiäkään ei ole ollut kuin neljä.

Olisiko vasureilla tai vihreillä uskottavampia vaihtoehtoja? Äkkiä ei tule mieleen yhtään sellaista kokeneempaa tekijää, jota ehdokkuus voisi kiinnostaa. Eikä sellaista nuorta, lahjakasta persoonaa, jolla olisi selkeää pyrkyä politiikan huipulle.

Risto Hintikan yritys oman valitsijayhdistyksen kautta oli tuomittu epäonnistumaan – mutta kaipa 17 ääntä saanut Risto sen itsekin tiesi.

MUTTA ONHAN meillä vielä keskusta, kokoomus ja kristillisdemokraatit, jotka eivät löytäneet näihin vaaleihin äänekoskelaista ehdokasta.

MTK-pomo Tommi Lunttila (kok.) mietti ehdokkuutta pitkään. Näin jälkikäteen katsoen kieltäytyminen oli viisas ratkaisu, sillä puolue menetti toisen paikkansa – eikä Lunttila olisi kyennyt 5471 ääntä saanutta Sinuhe Wallinheimoa haastamaan. Lisäksi Lunttila olisi joutunut kilpailemaan paljolti samoista äänistä kuin Halttunen.

Keskusta toivoi Laura-Liisa Hyytiäisestä ehdokasta. Hyytiäisellä olisi kyllä potentiaalia, mutta turhan kovaan kisaan hän olisi ainakin tällä kertaa joutunut lähtemään. Neljän vuoden päästä tilanne saattaa olla keskustan leirissä toinen, niin pitkään puolueen perustrio Mauri PekkarinenAila Paloniemi Anne Kalmari on tehtäviään hoitanut. Ja Hyytiäiselläkin olisi ollut vastassaan Halttunen.

KD:n Piia Flink-Liimatainen (e Soininen) jätti nämä vaalit väliin, mutta saattaa palata kisaan 2019. Flink-Liimataisessa olisi ainesta puolueensa kärkinimeksi, jos vain tahtoa riittäisi. KD:n ongelma on se, että puolueen on saatava kokonaisuudessakin lisää potkua maakunnassa, jotta edes se yksi paikka olisi mahdollinen.

OLEELLISTA ensi vaalien uudelle ehdokkaalle on se, että vaalityö pitää aloittaa jo nyt, vaivihkaa. Viimeistään kuntavaaleissa on tehtävä hyvä tulos (kuten Halttunen teki), ja samalla on hankkiuduttava muissakin organisaatioissa ja yhdistyksissä ns. tärkeisiin tehtäviin. Pitää näkyä ja kuulua, olla esillä. Ja hankkia tukijoita, mielellään varakkaita.

Oleellista Äänekosken kannalta olisi toisaalta se, että aidosti potentiaalisia ehdokkaita olisi mahdollisimman vähän, mieluummin maksimissaan kaksi. Ja että nämä kaksi vetoaisivat selkeästi erilaisiin kansalaisryhmiin.

Sovitaanko siis, että jos Halttunen lähtee uudelleen ehdolle, niin Lunttila ja Hyytiäinen pysyvät suosiolla sivussa? Ja että jos Kauttokin vielä aikoo yrittää, niin demarit eivät kiusallaan keksi ketään kilpailijaa?

Pelkään pahoin, että ainakin jälkimmäinen toive on turha...

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Pulli syö Kauttoa ja Halttusta – jääkö koko trio rannalle?

Joukolla uurnille! thegoldguys.blogspot.com


Saako Äänekoski vihdoin oman kansanedustajan? Sen päättävät keskisuomalaiset äänestäjät tänään.

Tarjokkaita on kuusi. Heistä kolme jää väkisin muiden jalkoihin, mutta kolme ehdokasta voi ainakin jonkinlaisilla perusteilla toivoa läpimenoa. Otetaan siis käsittelyyn kolmikko Jari HalttunenJuho KauttoTimo Pulli.

KAUPUNGIN suurimman puolueen eli SDP:n ehdokas on tällä kertaa ensikertalainen Pulli. Vuodesta 1975 alkaen paikallinen demareiden ykkösehdokas on saanut aina vähintään noin 1800 ääntä. Viime vaaleissa Kari Kiiskinen keräsi 3041 ääntä, mutta demareiden toinen paikka jäi Kiiskiseltä yli 400 äänen päähän. Ei siis kauhean kauaksi.

SDP sai viime vaaleissa 31 497 ääntä Keski-Suomesta. Kolmas paikka jäi vain noin 900 äänen päähän.

Nyt demareiden ehdokaslista näyttää työministeri Lauri Ihalaisen mukaantulon vuoksi kovemmalta. Samalla kuntavaaleissa äänivyöryn saanut ja Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi noussut Riitta Mäkinen on nosteessa. Istuvat kansanedustajat Susanna Huovinen ja Tuula Peltonen pyrkivät myös jatkokaudelle.

Mutta riittävätkö kovat nimet tuomaan demareille kolmatta paikkaa? Valtakunnallinen kannatus ei ainakaan lupaa hyvää.

Se näyttää selvältä, ettei jämsäläinen Peltonen (viime vaaleissa 3481 ääntä) enää paikkaansa uusi. Huovinen (8271) ja Mäkinen (2008) kilpailevat entistä verisemmin samoista äänestäjistä. Ministerinä lunta tupaan saaneen Huovisen potti putoaa, Mäkisen nousee. Puolueen kannalta kyseessä voi silti olla nollasummapeli.

Ihalaisen äänimäärä "uutena kasvona" on arvoitus, mutta paljonhan puttaalainen niitä ääniä haalii. Äänekoskella opiskelleena ay-pomojen ay-pomona Ihalainen syö aika lailla myös Pullin laarista.

Pullin valtti ja samalla ongelma on hänen taustansa, joka poikkeaa tavanomaisesta demaribroilerista. Pulli on persoonallinen, suulas ja vähän arvaamatonkin luonnonlapsi. Jähmeässä puoluekoneistossa Pulli (entinen sitoutumaton demari) ei saa varauksetonta tukea. Värikkään ehdokkaan todellinen osaaminenkin kyseenalaistetaan.

Toisaalta Pulli kelpaa paremmin ns. tavalliselle kansalle. Kuntavaalien 255 ääntä kertovat aidosta pohjasuosiosta. Sellaista ei voi komiteamietinnöillä ostaa.

ENSIKERTALAINEN ON myös perussuomalaisten Halttunen. Kuntavaalit kertoivat hänenkin kohdallaan potentiaalista, sillä ääniä kertyi peräti 312.

Perussuomalaisten kohdalla ei voi puhua SDP:n kaltaisesta jatkumosta, mutta viime vaaleissa sumialainen persuehdokas Marke Tuominen osallistui tehokkaasti jytkyn tekoon 2545 äänellään. Tuominen ylsi varakansanedustajaksi, mutta eroa puolueen toisen paikan saaneeseen sahuri Teuvo Hakkaraiseen (3371) jäi yli 800 ääntä.

Jytkyn myötä persut nousivat nollasta kahteen kansanedustajaan. Ääniharavana toimi nyt paikastaan luopuva Kauko Tuupainen (4977).

Ykkösmiehen luopuminen ja kakkosmiehen saama kyseenalainen julkisuus eivät ole paras lähtökohta vaaleihin, mutta gallupit lupaavat persujen pitävän kaksi paikkaansa. Valtakunnallisesti tunnetut ex-kd Toimi Kankaanniemi (3412 KD:n riveissä), sote-ekspertti Mauno Vanhala (ensikertalainen) ja puukartellin vastavoimana tunnetuksi tullut Reijo Lahtonen (ensikertalainen) vetävät nyt vaalivankkureita.

Paljon omia rahojaan peliin laittanut Halttunen istuu rattailla tukevasti, mutta ei aivan eturivissä. Halttusella on persujen joukossa kuitenkin oma roolinsa nuorempana ja asialähtöisenä ehdokkaana. Halttusen linja on selkeä. Ainakaan hän ei kilpaile samoista äänistä väriläiskä Hakkaraisen kanssa.

Kankaanniemi lienee persujen varma läpimenijä. Vääntö kakkospaikasta on kova. Äänet jakautunevat  kärkiehdokkaiden kohdalla niin, että noin 3000 äänellä Halttunen voisi olla lähellä kansanedustajuutta. Ainakin konstaapeli tekee hyvät pohjat vuoden 2019 vaaleihin.

VASEMMISTOLIITOSSA tilanne on selvästi muita puolueita mutkattomampi – käytännössä sama kuin neljä vuotta sitten. Tuolloin Eila Tiainen (3955) nousi eduskuntaan lyömällä Kauton (2112) selvin lukemin.

Samat kaksi ehdokasta kilpailevat vasureille luvassa olevasta ainoasta paikasta uudestaan. Kulttuuri-ihmiseksi profiloitunut Tiainen kerää äänensä pääasiassa Jyväskylästä, rasvanahkasiipeä edustava Kautto on enemmän työläisten asialla.

Kymmenisen vuotta Äänekosken jättäneen Kauton heikko kohta on tietty näkymättömyys vaalien välillä. Perheineen Etelä-Suomessa asuva Kautto on kuitenkin kampanjoinut näkyvästi ja kiertänyt maakuntaa ahkerasti. Mies vakuuttaa äänekoskelaisuuttaan ja lupaa muuttaa kaupunkiin, jos tulee valituksi.

Kauton mahdollisuuksia kasvattaa muun muassa se, ettei vasemmistoliitolla ole tällä kertaa Jämsän seudulta tiukkaa ay-ehdokasta. Lupaus biotuotetehtaasta luo uskoa metsäteollisuuteen – ja samalla korostaa Kauton tapaisen vasemmistolaisen statusta.

Mutta voisiko Tiaisen reilu etumatka huveta olemattomiin? Istuvan kansanedustajan haastaminen on aina vaikeaa. 69-vuotiaan Tiaisen äänisaalis saattaa jäädä viime kertaa pienemmäksi, mutta Kauton pitäisi silti kasvattaa omia lukujaan huomattavasti.

Mahdottomana tätä ei missään tapauksessa voi pitää.

KOLME POTENTIAALISTA ehdokasta siis. Mitäs jos olisikin ollut vain kaksi?

Jos Kautto olisi jäänyt pois, pääluottamusmies Pulli saisi luultavasti joitain satoja ääniä paikallisilta sellu- ja paperimiehiltä. Siirtymä Halttuselle olisi liki olematon.

Jos Halttunen olisi jäänyt pois, moni vähemmän aatteisiin perustava äänekoskelainen olisi luultavasti äänestänyt kansanmies Pullia. Siirtymä Kautolle olisi liki olematon.

Jos Pulli olisi jäänyt pois, sekä Kautto että Halttunen olisivat hyötyneet – ehkä useiden satojen äänien verran.

Paljon puhutaan siitä, onko tärkeintä äänestää puoluetta vai henkilöä (ja tässä tapauksessa oman kaupungin yksittäistä ehdokasta). Omalle puolueelleen sokeat toki äänestävät aina omiaan, mutta he ovat vähemmistö.

Liikkuvat ja kantaansa loppuun saakka pohtivat äänestäjät ovat enemmistö. Monelle enemmistöön kuuluvalle olisi tärkeää saada eduskuntaan joku äänekoskelainen. Siksi olisi parempi, että potentiaalisia ehdokkaita olisi kolmen sijaan kaksi. Tai vain yksi.

MUTTA TOIVOTAAN yhä parasta – ja mennään äänestämään. Vaalihuoneistojen sulkeutumiseen on tätä kirjoittaessa vielä seitsemisen tuntia!